Lähdimme hotellilta vasta puoli kahdentoista aikaan, koska tsekkasimme samalla itsemme ulos. Hotellilla oli meidän onneksi matkalaukkusäilytys, josta piti pulittaa 2€, mutta se on sopiva hinta siitä, että laukkuja ei tarvitse raahata ympäri Berliiniä.
Koska unohdimme illalla ostaa minibaariin aamupalaa, päädyimme jo kertaalleen käymäämme Adam's:lle aamiaiselle. Kahvit ja täytetyt sämpylät kera tuorepuristetun appelsiinimehun, niillä päivä lähti käyntiin. Hintataso kahvilatuotteissa on samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta täällä on paljon enemmän erilaisia leipomotuotteita (croissantteja, piiraita, bretzeleitä yms.) myyviä kioskeja mm. asemilla ja niiden ympäristöissä. Kiireiset metromatkustajat nappaavat bretzelin kioskista ja taas jaksaa.
Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa Alexanderplatzille, kauppakeskus Alexaan, joka sekin on valtava. Jaloissa alkoi kuitenkin olla jo sen verran turnausväsymystä, että kovin kauaa emme jaksaneet kaupoissa pyöriä.
Jotain kuitenkin tarttui mukaan tältäkin ostosreissulta. Yksi hyvä suklaakauppakin keskuksesta löytyy, nimeltään xx. Siellä myydään saksalaista käsintehtyä suklaata erilaisilla mausteilla sekä tummana että vaaleana.
Mikään gourmet-reissu tämä ei ollut, sillä parhaat ateriat nautittiin döner-kioskeista, kuten meille oli vinkattu. Suosittelen, edullista ja vie nälän. Ihasteltiin ulkoa käsin Berlinin tv-tornia, mutta sisälle emme menneet, kiitos korkeanpaikankammoni :)
Viiden maissa lähdettiin takaisin hotellille hakemaan laukkuja ja päädyttiin ottamaan taksi kentälle, vaikka sinne pääsee myös sujuvasti julkisilla. Ainoa haaste tulee kulkuneuvojen vaihdoista, kun useimmiten pitää kivuta kymmeniä rappusia ylös tai alas riippuen siitä matkustaako U-linjoilla vai S-linjoilla ja painavan matkalaukun kanssa ajatus ei houkuttanut.
Kentälle tultiin ihan hyvissä ajoin, puoli kuuden jälkeen. Helsingin koneet lähtevät C-terminaalista, joka on todella riisuttu. Turvatarkastuksen jälkeen yksi pieni kauppa ja yksi kahvila ja siinä kaikki eli tuliaisten ostoa ei kannata jättää kentälle...
Klo 19:10 päästiin matkaan eli minuutilleen ajassa. Lentomatka sujui väsymyksestä huolimatta hyvin ja perillä Helsingissä oltiin klo 22:00. Taksi alle ja omaan kotiin, jossa teinit jo odottivat kovasti tuliaisiaan...