Castillo Monumento Colomares ja Puerto Banus

Alunperin tällä matkalla oli tarkoitus kiertää Andaluciaa muutenkin kuin vain käymällä Benalmadenassa, Fuengirolassa, Torremolinoksessa ja Malagassa, mutta kaksi viikkoa auringonpalvojille on vaan yksinkertaisesti liian lyhyt aika, joten jotain jää tältäkn reissulta seuraaviin kertoihin. Benalmadenasta, itseasiassa hyvin läheltä meitä, pongasin kuitenkin lauantai-iltana 'minilinnan', jonka huomasin olevan ma ja ti kiinni eli ainoa mahdollisuus vietailuun oli su aamupäivä ennen klo 13.30. Tunnen perheeni niin hyvin, että tiesin näiden unikekojen nukkuvan ainakin puoleen päivään, joten päätin suunnata matkaan yksin.

Aamiaisen jälkeen kymmeneltä starttasin auton kohti Castillo de Colomaresia. Kiharaista tietä ylös vuorelle ja kas, paikka löytyi helposti. Auto parkkiin varjoon ja porteista sisään. Pääsymaksu oli huikeat 2€. 

Mieletön paikka, huikeaa työtä on tohtori D. Martin Esteban tehnyt seitsemän vuoden ajan rakentaessaan tätä linnamonumenttia mm. Kristoffer Kolumbuksen muistolle, joka kertoo kivien kautta Amerikan löytämisestä.












Istuin välillä nauttimaan näkymistä 'linnan' puutarhaan ja silmissäni näin, kuinka paikka sopisi vaikka vihkimisseremoniaan. Ihanan rentouttava hetki ja aikaa itselle. Visuaalisena ihmisenä nautin kaikesta kauniista ja tässä kohteessa sitä riitti katseltavaa. Suosittelen ehdottomasti täällä vierailua! Tunti siinä keskimäärin taisi vierähtää ennen kuin suuntasin takaisin asunnolle, jossa kaikki muut, yllätys yllätys, nukkuivat sikeästi.

Päätinpä sitten laittaa pesukoneen pyörimään, keittää kahvit ja istua isolle terassiparvekkelle nauttimaan auringosta ja kahvista.

Muiden vähitellen heräillessä aloimme valmistautumaan Marbellaan tai tarkemmin Puerto Banukseen lähtöä varten. Tarkoituksena tavata tuttavapariskunta ja viettää aikaa heidän kanssaan.

Treffattiin tuttavien kanssa El Corte Inglesin edessä ja suunnattiin satama-alueelle syömään, ravintola Picassoon. Loistava ruokapaikka ja valtavat annokset. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Pasta-annos oli niin iso, että siitä olisi syönyt kaksi henkilöä. Myös salaatit olivat annoskooltaan nelihenkisen perheen salaattiannos. Tuttavilla on ollut asunto Puerto Banuksessa jo kymmeniä vuosia, joten paikka on heille tuttuakin tutumpi. Käveltiin ruoan jälkeen satama-alueella ja ihailtiin toinen toistaan upeampia veneitä ja autoja. Ferrari tuntui olevan ihan 'tavallinen' auto näillä nurkilla, mutta Tesla herätti huomion.

Illan päätteeksi ajettiin vielä La Cañada -ostoskeskukseen, josta löysin itselleni mm. kivat mustat farkut ja tytär itselleen paidan. Miesväki luonnollisesti keskittyi syömäpuoleen :-)

Mijas, valkoinen kylä vuorella

Perheen miesväki päätti perjantaina 20.7 lähteä Aqualand vesipuistoon Torremolinokseen, mutta meitä tyttöjä moinen ei innostanut, joten päätettiin jäädä altaalle. Heitettiin toki pojat vesipuistoon ja takaisin tulomatkalla tutustuttiin Torremolinokseen. 

Pysähdyttiin matkalla Mercadoñaan hakemaan vettä (tai meidän piti hakea vain vettä), mutta siinä me sitten innostuttiin tutkimaan kaupan kosmetiikka- ja meikkvalikoimaa, jota on kovasti kehuttu. Täytyy kehua, paras hinta-laatusuhde löytyy kyseisestä kaupasta. Matkaan tarttui huulipunaa, rasvaa, hyaroliniampulleja, peitevoidetta, ripsiväriä yms. ja aikaa vierähti tovi valikoimaan tutustuessa.

Päästiin me vihdoin altaallekin grillaamaan itseämme.

Illansuussa päätettiin lähteä vielä Mijakseen, mutta vesipuiston kuohuista väsynyt miesväki ei jaksanut liittyä seuraamme, joten lähdimme tyttöjen kesken autoilemaan kohti Mijasta.

Valittiin melko haastava ajoreitti. Pientä kapeaa serpentiinitietä ylös kohti vuoren rinteellä sijaitsevaa kylää, mutta puolen tunnin ajamisen jälkeen saavuttiin perille. Seuraava haaste olikin löytää isolle tila-autolle parkkipaikka. Tien varsien paikat olivat jo täynnä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yleinen parkkihalli. Älyttömän kapeaa ramppia neljä kerrosta, eikä vapaata paikkaa meinannut löytyä. Parkkiruudut olivat niin kapeat, että tila-autolla täysin mahdoton edes ajatella pysäköintiä ruutuun. Lopulta löytyi yksi paikka, johon siihenkin oli todella työn takana saada auto mahtumaan, mutta onnistui.

Käveltiin ja tutustuttiin kylään ja sieltä avautuviin näkymiin. 


Sääliksi käy aasi-raukkoja, jotka kuumalla ilmalla kuskaavat turisteja ihan näännyksiin asti. Aasien kohtalo puhuttaa laajasti, koska silloin tällöin joku yksilö kuukahtaa ja silloin syytetään turisteja, jotka näitä kyytejä käyttävät.





Kuten kuvastakin näkyy, kylä on vieri viereen valkoisia taloja kattava kokonaisuus. Ei omia pihoja, kuten me suomalaiset olemme tottuneet, vaan naapuri on suoraan kyljessä kiinni. Yhteisöllisyyttä tällaisen rakennustavan on pakko lisätä tai muuten asuminen voi olla hieman hankalaa.











Kylässä on ihania pieniä putiikkeja ja viehättäviä ravintoloita. Mijas on ihan ehdottomasti jokaisen aurinkorannikon kävijän must see -kohde. Käytiin ostamassa jätskit Mijaksen suklaatehtaan, Mayan Monkeyn, myymälästä. Herkullista, ehdoton suosikki oli mangosorbetti - vaikka ei ollutkaan suklaata. Kylässä käy melkoinen kuhina, koska turisteja riittää, varmaan päivästä riippumatta, mutta silti siellä mahtuu hyvin liikkumaan. Ainoa varsinainen muisto Mijaksesta oli el Toro, johon teini iski silmänsä. Mijaksessahan on oma härkätaisteluareena, joka uskoakseni on vielä toiminnassakin. Tosin minä taidan olla perheestä ainoa, joka haluaisi kokea tuon julmuuden näkemisen kerran elämässään.
Mijaksesta lähdettiin ajamaan kymmenen jälkeen alas kohti asuntoamme, josta koukattiin miehet mukaan ja suunnattiin syömään - Espanjan aikataulun mukaisesti :-) 

Gibraltar ja apinat

Muutaman auringonottopäivän, uimisen  ja rennon oleilun jälkeen ajateltiin tehdä retki Gibraltarille. Matkaan päästiin paljon suunniteltua myöhemmin, kiitos teinien unenlahjojen (ei auttanut vedellä ruiskuttelukaan :) )

Ajomatkaa Gibraltarille oli n. 1,5h, mutta tie on pääosin moottoritietä, joten reitti on kohtuullisen selkeä. Tietulleihin on syytä varautua, hinnat vaihtelevat 2,20€ - 7,5€, riippuen tullin sijainnista. Ainahan tullit voi kiertää ajamalla rantatietä, mutta se on paljon hitaampi ja ruuhkaisampi reitti.

Autolla ei kannata ajaa perille asti, se kannattaa jättää La Linean puolelle aidatulle parkkipaikalle ja autoon ei näkyvälle kannata jättää mitään tavaroita. Meillä auto oli parkissa n. 5 tuntia ja hinnaksi tuli siinä rajalla olevassa parkissa 9,5€. Siitä käveltiin tullin ja passintarkastuksen läpi Iso-Britannian puolelle eli Gibraltarille. Passit on siis muistettava ottaa mukaan!

Kävellen voi jatkaa matkaa koko saaren halki, mutta me otimme bussin nro 10 heti tullin jälkeen. Bussilla päästiin kätevästi tavoitteeseemme eli köysirata-asemalle, josta pääsee itse vuorelle nähtävyyksiä ihailemaan. 

Jono oli aivan valtava ja sää helteinen. Jonotukseen olisi mennyt ainakin tunti, joten päädyimme pikkubussin kyytiin neljän saksalaisen kanssa. Oppaamme, Rose, hyvin määrätietoinen n. kuuskymppinen topakka nainen, lähti viemään meitä kohti jyrkkää vuorenrinnettä, juuri auton levyistä tietä pitkin. Välillä kyllä hirvitti, mutta Rose näytti osaavan hommansa. Hän vei meidät ensimmäiselle pisteelle, missä pysähdyimme ottamaan valokuvia ja ihailemaan maisemia.



Matka jatkui tästä kohti tippukiviluolaa, St Michael's Cave





Paikka toimii nykyään konserttisalina ja nytkin siellä soi klassinen musiikki, tosin ei livenä. Voin vain kuvitella livekonsertin, sillä akustiikka oli mahtava. Paikka on kolean kostea, mutta näkymät todella vaikuttavat.

Luolasta ulos tultuamme nähtiin jo apinoita, vaikka niiden katselupaikka oli vasta edessäpäin.

Matka jatkui lasiselle näköalatasanteelle. En todellakaan astunut lasille, joka oli 'ilman päällä'. Varsapohjasta kouraisi pelkästään kauempaakin katsominen. Rohkea teinimme sen sijaan halusi kuvauttaa itseään - onneksi pystyin tekemään sen ylhäältä, tukevalta alustalta käsin.









Osa apinoista oli niin röyhkeitä, että avasivat turistien reppujakin herkkujen toivossa. Laukusta piti siis pitää tiukasti kiinni.









Teini uskaltautui tekemään apinan kanssa enemmän tuttavuutta, apina tuli istumaan hänen hartioilleen ja hän syötti sille oppaalta saamiansa pähkinöitä. Antoipa yksilö kuvankin ottaa, mutta tänne en niitä kuulemma saa julkaista.

Taas jatkettiin matkaa. Rose kertoi meille koko matkan ajan saaren historiaa ja nykypäivää. Hän oli itse alkuperäinen gibraltarilainen, joten tietoa tällä naisella oli valtavasti.





Gibraltarilla on yksi maailman vaarallisimmista lentokentistä, koska kiitotie on niin lyhyt. Kentältä lähtee päivittäin n. 5 lentoa ja mekin onnistuimme näkemään yhden lähdön. Tie Gibraltarille kulkee kiitotien poikki ja liikenne suljetaankin aina silloin, kun kone saapuu tai lähtee. Tuon kiitotien poikki siis kävelläänkin Gibraltarille.

Jäimme Rosen kierroksen jälkeen kaupungille. Kävelimme Main Streetiä kohti rajaa. Muutamia otoksia keskustasta...

















Ostosten jälkeen poistuttiin Gibraltarilta kävelemällä kiitoradan poikki.



Takaisin Benalmadenaan, Fuengirolan Miramarin kautta :)